Putsaa suodatin

Muuta ajatukset, muuta elämääsi. Luin tuon lauseen ensimmäisen kerran joskus neljännesvuosisata sitten ja yhä tuon teeman kanssa minäkin treenailen. Mitä nopeammin pyörii arki ja askareet, mitä vähemmän on aikaa hengähtää, sitä vaikeammaksi käy havainnoida ajatuksiaan ja kääntää mieli luottamuksen linjalle.

Muutama päivä sitten laitoin aamulla tiskikoneen pyörimään. Teen sen vain paikalla ollessani, olen kerran vesivahinkoni maksanut. Kun kone pysähtyi, sydänkin melkein pysähtyi. Etupaneeli vilkutti koodia E22. Kiiruhtaessani tapaamiseen ehdin vain sulkea hanan ja avata kannen. Ja siitä se sitten lähti oma sisäinen tarinointi: ”Nyt siellä on taas se vika, tästä tulee kauhea härdelli ja remontti. Olisi pitänyt hoitaa se ja tää ja tuo, jotta ei…”Mielen kauhuskenaario oli täydessä vauhdissa ennen kuin olin ehtinyt paria kymmentä metriä kauemmas kotoa.

Palaverin alkaessa kerroin tapahtuneen ja ihmettelin ääneen, miksi pelottelen niin usein itseäni. Keskustelukumppanini totesi, että ehkä olet vaan tottunut siihen. Hämmentävä huomio, että itseni pelottelu onkin opittu tapa. Kun on vuosien aikana hoitanut (liian) monta isoa ja usein myös äkillistä asiaa, selvittänyt omia ja muiden sotkuja ja tottunut joskus myös työn puolesta olemaan akuutisti paikalla, aivoihin taitaa olla jäänyt varoitusvalot päälle, varautuminen kaikkeen on jäänyt toimintamalliksi. Ja minäkin valitettavasti uskon välillä omia ajatuksiani enkä muista tarkistaa ovatko ajatukseni totta vai tarua. Käynnistyn liian helposti pelon enkä luottamuksen kautta. Epäilen pahinta, vaikka voisin odottaa parasta.

Tätä samaa  näen ja kuulen työyhteisöissä koko ajan. Yksi huono esimies- tai työntekijä kokemus värittää näköalan, josta syntyy yleinen tulkinta. ”Se aina, ne kaikki, joka kerta, ei koskaan” – sanoitus rupeaa siirtymään ajattelusta puheisiin. Yksi oma epäonnistuminen on kolauttanut niin, että seuraavalla kerralla kun tulee uusi mahdollisuus yrittää, jätetään kokeilematta, jotta ei tulisi ”taas” mokattua. Ruvetaan näkemään tulipaloja siellä, missä hädin tuskin näkyy edes savua. Ennakoidaan niin paljon, ettei päästä eteenpäin. Epäillään siellä missä voitaisiin luottaa ja toivoa. Eikä hidasteta vaan painetaan kaasuttaen karkuun, jopa niin, että ajetaan punaisilla valoilla läpi risteyksien.

Niin meidän aivomme toimivat, syöttävät meille vaaran ja epäilyksen signaaleja kuin aikoinaan luolakarhun klaanissa, kirittävät vauhtiin ja vahtimaan vihollisia. Tänä päivänä, kun länsimainen perusturvallisuutemme on melko vankka, ”vaarat” vaan ovat enemmän sosiaalisia kuin henkeä uhkaavia. Ja silti me uskomme yhä mieltämme, jos emme pysähdy tarkistamaan mikä ajatuksistamme oikeasti on totta.

Entä jos ei olekaan mitään vaaraa tai hätää? Ehkä olemmekin tehneet parhaamme eikä moka muuttanut mitään huonommaksi? Ehkä kollegan kommentti ei ollutkaan kritiikki vaan pohtiva lausahdus? Ehkä esimiehet ovatkin hyviä tyyppejä ja toimivat oikein? Ehkä työntekijät osaavatkin asiat ja tarvitsevat vain kannustusta? Ehkä onkin niin, että osaat itse enemmän kuin uskotkaan? Ehkä onkin niin, että olet oikeasti ok ja teet parhaasi?  Onko jopa niin, että asiat menevätkin helposti eteenpäin, onnistumme, menestymme ja voimme olla onnellisia?

***

Minä palasin taannoisesta tapaamisesta ja tartuin tiskikoneen ohjekirjaan. Koodi E22 tarkoittaa ”putsaa suodatin”. Ei siis syytä huoleen, helpolla neuvolla eteenpäin. Sopii myös meille ”tunteville koneille”, ihmisille. Kannattaa putsata suodatin menneisyyden ja tulkintojen mönjistä ja laittaa kone paremmin pyörimään. Kenties syntyy jotain ihan uutta ja puhdasta?