Korjaussarja kourassa

Olen miettinyt viime aikoina paljon valmennustyön koulutuksissa tutuksi tullut lausetta: ”Älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki.” Coachina, valmentajana en korjaa vaan vahvistan asiakkaitteni vahvuuksia, tuen löytämään ratkaisuja ja kehittymään onnistumisten kautta. Uskon aidosti, että ihminen ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan potentiaali, joka haluaa tulla esiin.

Kummallista kyllä, itseen tämä ajattelu on pätenyt heikommin. Olen sinnikkäästi pitkään pitänyt kiinni ajatuksesta, että aina on jotain korjattavaa. Ja toki mökin omistajalla ja taloyhtiön puheenjohtajalla onkin.  Mutta tässä kohdassa kyse onkin ollut ihan erilaisesta remontin kohteesta eli itsestä. Uskomuksesta, että sellaista korjaussarjaa ei olekaan, jolla tämä tunteva aikakone saataisiin täydellisesti toimimaan. Eli hups, itseni kohdalla menikin täydellisyyden tavoittelun puolelle.

Viime vuosina olen kuitenkin melkein itseltäni salaa muuttunut korjauksen kohteesta onnistumisten kirjaajaksi. Eli  olen saanut korjattua aika hyvin sen, etten enää korjaa vaan korkeintaan vähän kehitän 😉

Miten tässä sitten näin pääsi käymään?

1.Pakko on hyvä pysäyttäjä

Työn ja tekemisen tiimellyksessä meillä on taipumus kulkea automaattiohjauksella, kunnes kone rupeaa yskimään. Näin oli myös omalla kohdallani. Muutamia vuosia sitten olin ajanut itseni fyysisesti ja henkisesti niin tiukalle, että ei ollut muuta mahdollisuutta kuin käynnistää rehellinen remontti. Oli tehtävä ja ajateltava toisin, jotta ei saisi enää sitä samaa mitä oli saanut: ilon katoamista, väsymystä, fyysisiä vaivoja ja epäonnistumisia.

2.Ammattilainen osaa auttaa.

Jos tässä ammatissa ei usko ammattilaisen tukeen, on väärässä ammatissa. Ja aika monissa muissakin ammateissa kannattaisi uskoa ammattilaisiin, itsen johtaminen on kuitenkin usein se vaikein johtamisen laji. Jonka opettelu onnistuu heikommin, jos luulee pystyvänsä siihen täysin yksin. Yhdessä syntyy enemmän.
Minulle persoonallinen fyysinen treenaus on opettanut isosti ja ollut sekä haastaja että onnistumisten peilaaja. Kehon kehittyessä ja voidessa paremmin jotain muutakin on tapahtunut. Fyysinen voima on tuonut myös henkistä voimaa ja sinnikkyyden opit on voinut siirtää salilta muillekin elämän osa-alueille.
Coaching taas on antanut mahdollisuuden nähdä itseä, työtä ja elämää eri näkökulmista, erilaisista mielen ikkunoista. Ydin on paljon ollut uskomattomien uskomusten purkua, lisääntynyttä ymmärrystä ja uusia ratkaisuja. Sitä mitä coaching parhaimmillaan tuo.
Suutarin lapsella ei todellakaan aina ole kenkiä ja sen myöntäminen ei aina ole myöskään ammattikuntamme vahvuuksia.

3.Palautteen tarkoitus on palauttaa

Coachina oppii ottamaan vastaan palautetta, koska ammattiin kuuluu vahvana jatkuvan kehittämisen eetos. Minäkin olen paljon keskittynyt palautteisiin, joista olen voinut poimia jotain itsessäni, toiminnassani, tekemisissäni muokattavaa. Eli rehellisesti sanottuna korjattavaa. Viime vuosina olen kuitenkin saanut tehdä töitä kollegojen kanssa, jotka ovat hellän jämäkästi – lue –  miltei sormella osoittaneet minulle myös positiivisen palautteen. Ja tämä on ”yllättäen” lisännyt myönteistä suhdetta työhön, hyvän kierrettä, lisännyt onnistumisia. Eli ullatus ullatus, on tapahtunut se, mitä omille asiakkaillekin usein tapahtuu. Miksiköhän me emme aina tajua, että ”tee itse se mitä suosittelet muille”, on melko syvää viisautta.

4. Väsyneenä on vähemmän viisas

Huonoimmat tulokset ja heikoimmat valinnat olen elämässäni tehnyt kovissa paineissa, huonosti nukkuneena ja näistä johtuneen väsymyksen synnyttämässä pelon tunteessa. Mitä paremmin olen tämän tajunnut, sen enemmän olen oppinut kunnioittamaan lepoa ja unta. Ja mitä paremmin onnistun tekemisen rinnalle saamaan lepoa, sitä vähemmän olkapäillä istuu kriitikko, joka korjaa itseään – ja valitettavasti välillä myös lähipiiriään.
Kun työ on ihmisintensiivistä, niin kuin tekijäkin, tarvitsen vastapainoksi myös riittävästi itsekseni olemista. Mestari en ole enkä sellaiseksi tule uneni, aikani ja tekemiseni ohjauksessa, mutta oppimista ja onnistumista on havaittavissa. Tietoisesti harjoittelen myös sitä, että vauhti kiirekarusellissa ei ole mittari menestyksestä, vaan siitä kertoo enemmän oma, läheisten ja asiakkaiden hyvä olo ja onnistuminen.

5.Rutiineja on hyvä rakastaa

Olen aina ollut uudesta innostuja ja lähtenyt mukaan moneen, myös elämäntapamuutokseen. Innostuminen on hyvä asia, mutta minä tarvitsen sen kaveriksi rutiinit ja toiston. Melko varmaa on, että mitä paremmin arkeni rullaa rytmissä ja työssäni on myös tylsiä hetkiä, sen enemmän tulee myös onnistumisia. Epäilen tämän johtuvan siitä tutkitustakin tosiasiasta, että myös innostuminen vie energiaa. Jos on kaiken aikaa innostunut, kehittää uutta, voi kuluttaa energiaa enemmän kuin omista varannoista löytyy ja puhti loppuu ennen kuin tekeminen. Jossain vaiheessa päätin ryhtyä rutiinien rakastajaksi ja tuo päätös on tuonut mukanaan paljon hyvää.

6.Ei tarvitse olla täydellinen, riittää kun on sitoutunut.

Kolme vuotta sitten aloitin osana työtäni valmentajana AS3 yrityksessä, jossa tuo slogan on yksi tekemisemme ohjenuora. On ollut voimaannuttavaa konkreettisesti kokea työympäristö, jossa sitoutuminen ratkaisee, ei täydellisyys. Olen surutta siirtänyt tuon ajattelun myös asiakkaiden kanssa työskentelyyn ja itseeni. Jos sitoutuu itseensä, itsen arvostamiseen ja oppimiseen, ei tarvitse olla täydellinen. Onnistumiseen riittää riittävän hyvä.

Itse olenkin onnistumisiini jo kirjannut, että osaan tarvittaessa lujan lempeästi ottaa asiakkaalta korjaussarjan kädestä pois ja viemään fokuksen siihen, missä näkyy jo se riittävän hyvä ja mahdolisuus onnistumiseen. Tämän tekemisen koen tosi arvokkaaksi myös sen takia, että tiedän, miten uuvuttavaa on olla vuosikausia oma saneerauskohteensa. Ja tiedän, miten mukavaa on muuttua omien onnistumisen kirjaajaksi.

Kiinnostaisiko sama sinua?